Sitsit ovat pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan, lauletaan ja pidetään puheita. Vaikka pöytäjuhlana sitsit kuulostaa jotenkin hienostuneelta, on niissä kuitenkin päätarkoituksena pitää hauskaa ja viihtyä yhdessä. Pukeutuminen määritellään aina sitsien ohjeissa. Esimerkiksi OSASTO:n ja OLO:n järjestämillä Seeprasitseillä pukukoodina oli haalarit + valkoinen tai musta yläosa omasta järjestöstä riippuen. Lauluja ei tarvitse osata ulkoa, vaan jokaisella istumapaikalla on saatavilla lauluvihko.

Ensimmäisille sitseille osallistuminen voi olla aluksi jännittävä kokemus, mutta huomattuaan tapahtuman hauskuuden, jännitys sulaa, eikä siten sitsit jää ainoaksi. Seuraavana on lueteltuna meidän sitsien perusohjeita:

Mitä tulee muistaa ennen sitsejä:

  • Saavu ajoissa.
  • Pukeudu teeman mukaisesti parhaasi mukaan.
  • Tarkista istumapaikkasi sitsipaikalta löytyvästä istumajärjestyksestä.
  • Omia juomia voi ottaa mukaan, älä mielellään tuhoa niitä etukäteen.

Meidän perussäännöt:

  • Seremoniamestareita ”serejä” tulee aina kuunnella ja totella.
  • Aluksi jokaiselle juomalle on laulettava ennen niiden korkkaamista. Tämän jälkeen saat nauttia vapaasti korkattua juomaa.
  • Illan aikana pidetään puheita. Puheet yleensä päätetään laulutoiveeseen, mutta tämä ei ole pakollista. Toivothan ensisijaisesti kappaleita laululäsystä. Jos haluat itse pitää puheen, nouse seisomaan ja lausu ”kilin kolin, kilin kolin”. Tarvittaessa seremoniamestarit määräävät puhejärjestyksen. Muista esitellä itsesi puheen alussa.
  • Laulujen jälkeen skoolataan. Skoolaa ensin vasemmalle etuviistoon, sitten oikealle etuviistoon ja lopuksi eteen. Muista katsoa silmiin.
  • Kunnioitathan puheenpitäjiä. Älä siis puhu tai syö puheiden aikana.
  • Juhlien aikana pidetään taukoja. Taukojen ulkopuolella on sallittua käydä vessassa, kunhan teet sen herättämättä huomiota.
  • Edessäsi voi olla henkilökohtainen salatehtävä. Älä näytä sitä muille. Nopeimmat tehtävänsä (todistetusti) suorittaneet saavat palkinnon sereiltä.
  • Hakkaa pöytää, älä taputa.
  • Ethän käytä puhelinta juhlan aikana. Tauoilla tämäkin on sallittua.
  • Sääntöjen rikkomisesta seremoniamestarit voivat jakaa rangaistuksia.
  • Noudatetaan turvallisen tilan periaatteita ja kunnioittaa kanssajuhlijoita. Tärkeintä on nauttia juhlista.

Sanastoa:

  • Skål: Päättää laulun, seremoniamestarit sanovat ensimmäisenä, johon muut yhtyvät. Tämän jälkeen skoolataan pöytäseurueen kanssa ohjeiden mukaan.
  • Omstart: laulu /säkeistö alkaa alusta.
  • Tempo ylös/alas: muuttaa laulun tempoa.
  • Mellis: välihuikka, huutaja jatkaa laulua. Voi käyttää myös ennen lisäsäkeistöä.

Ruoka:

Sitseillä tarjotaan alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.

Erityisruokavaliot otetaan huomioon, ilmoitathan niistä ilmoittautumislomakkeessa.